Tarkkaamattomuus teemana kouluissa toukokuussa

Jaa artikkeli

TARKKAAMATTOMUUS LIIKENTEESSÄ - AIVOT EIVÄT MULTITASKAA

Erilaiset mobiililaitteet vievät jatkuvasti huomiotamme yhä enemmän.

Tarkkaamattomuudesta onkin tullut yksi keskeinen huolenaihe myös liikenteessä. Se koskee paitsi autoilijoita – myös jalan ja pyörällä kulkevia. Ja kaiken ikäisiä – aikuisia, nuoria ja lapsia.

Tarkkaamattomuus liikenteessä on teemana Oulun eteläisen alueen kouluissa toukokuun aikana. Aihetta käsitellään erilaisin toiminallisin harjoituksin.Liikenneturvallisuustoimija on koonnut helppoja vinkkejä teeman käsittelemiseksi ala- ja yläkouluissa tai nuorisotalolla. Tavoitteena on saada lapset ja nuoret ymmärtämään oman kokemuksen kautta, ettei kahden asian tekeminen yhtä aikaa liikenteessä ole mahdollista eikä turvallista

Koulut ja opettajat päättävät aiheen käsittelyn ajankohdan ja toteutettavan toimintamallin.
Lue lisää toimintamalleista.

Tarkkaamattomuus